Suuri Suomalainen Derby kilpaillaan tulevana lauantaina 15.8. Vermo Areenalla Espoossa. Ennakkosuosikkien Ancion ja Magnituden suorituksia jännittää yli 300 osaomistajaa ympäri Suomen. Derbyn voittajalle on tarjolla 100 000 euroa.
Derby-ravit alkavat Vermo Areenalla lauantaina klo 13. Suuri Suomalainen Derby on iltapäivän yhdestoista lähtö, joka starttaa noin klo 17.20.
Suuri Suomalainen Derby on yksi Suomen arvostetuimmista kasvattajakilpailuista ja kauden tärkein ikäluokkakilpailu Suomessa syntyneille 4-vuotiaille lämminverisille.
Tutustu Derby-ravien lähtölistoihin
Magnitude on Derby-voittajien sukua

Vihtiläisen Hannu-Pekka Korven valmentama Magnitude voitti Derby-karsintansa ylivoimaisesti. Finaalissa sitä kannustaa suuri joukko omistajia ja faneja, sillä helsinkiläiseen Magnitude Stableen kuuluu 300 osaomistajaa.
Olli Tuki on yksi hevosen osaomistajista ja seurannut Magnitudea varsasta asti. Hevosen taustat ovat tuoneet odotuksia, mutta myös varsa itse herätti huomiota.
”Odotukset olivat kovat jo ennen syntymää. Kyllähän sen näki jo heti varsana ja sitten kasvaessa. Sen koko ja semmoinen mahtavuus. Kyllä siinä ajattelin, että tässä on hyvä aihio kasvaa todella kultakimpaleeksi”, Tuki muistelee.
Matka kohti Derbyä on tarjonnut omistajille tähän mennessä monenlaisia hetkiä. Tuki kuvailee Derby-finaalia kokemukseksi, jollaista ei raviurheilussa tule vastaan kovin usein.
– Onhan se semmoinen once in a lifetime -juttu. Se on hieno tunne. Sen verran iso juttu tuo Derby kerran vuodessa on, että todella ylpeitä ollaan.
Osa Magnituden omistajista on jo päässyt juhlimaan Derbyn voittoa, sillä Magnituden emä, Raviliiga HIFK:n Mascate Match, voitti Suuren Suomalaisen Derbyn vuonna 2020. Tammaa valmensi ja ohjasti Hannu-Pekka Korven isä Pekka Korpi.
Tuhannen omistusosuuden Raviliigan päätyttyä 300 osakasta muodosti uuden kimpan, osti Mascate Matchin itselleen ja ovat nyt kasvattajia Magnitudelle, Magnolialle ja Magentalle.
Kimppaomistaminen on tuonut elämään paljon muutakin kuin mahdollisuuden kutsua itseään hevosenomistajaksi. Matkan varrella mukaan on tarttunut uusia ystäviä, tuttavia ja yhteisiä elämyksiä.
– Kimppahevosen omistaminen on ollut meille vaimoni kanssa tosi iso juttu. Aivan hirmu paljon uusia ystäviä, uusia tuttavia ja uusia elämyksiä. Ei ole kaduttu missään vaiheessa, Tuki kertoo.
Lauantaina odotukset ovat korkealla, vaikka Tuki tietää, että Derbyssä kaikki finaaliin selviytyneet hevoset ovat ansainneet paikkansa. Magnitude lähtee kilpailuun yhtenä ennakkosuosikeista, mutta omistajan mielessä on tilaa myös yllätyksille.
– Aina kun on mukana omalla hevosella, odotukset ovat, että keulaan ja kukat, niin kuin sanotaan. Mutta ei se ole helppoa. Kaikki hevoset, jotka sinne ovat päässeet, niin suuri kunnia niiden kasvattajille ja omistajille, hän hehkuttaa.
Ancion kausi huipentuu Derbyyn

Myös Ancio lähtee Suureen Suomalaiseen Derbyyn karsintavoittajana ja yhtensä ennakkosuosikeista. Urjalalaisen Markku Niemisen valmentama ja 12 osakkaan vihtiläisen Anselmi Klubin omistama ruuna on vienyt arvostetuimmista suurkilpailuista nimiinsä jo 3-vuotiaiden Kriteriumin viime syksynä.
Sirpa Ahonen päätyi mukaan Ancion omistajaporukkaan puolisonsa Juha Launosen kautta. Launonen oli käynyt ajamassa ja kengittämässä hevosia valmentaja Markku Niemisen tallilla, ja Sirpa oli itsekin käynyt tutustumassa tallin toimintaan.
– Me ostettiin siitä osuus, kun se tuli kaupan. Myöhemmin kimpanvetäjä kauppasi vielä vähän lisäosuuksia, ja sitten me ostettiin vielä toinenkin mokoma lisää, Ahonen kertoo.
Klinikkamanagerina Tampereen Hevosklinikalla työskentelevän Ahosen työ- ja vapaa-aika kuluu hevosten parissa. Ancion arjessa hän on ollut mukana siitä asti, kun hevonen varsavuosinaan valmentautui Niemisen ratatallilla Teivossa.
– Hevosten kanssa oleminen on minulle vastapainoa työlle, Ahonen toteaa.
Ravipäivinä Ancion virallisella hoitajalla Piia Riihuhdalla on ollut raveissa välillä toinenkin hevonen hoidettavanaan, jolloin Ahonen on voinut ottaa Ancion valjastamisen vastuulleen.
– Se on mahdottoman kiltti hevonen. Se on aivan supernöyrä ja kiltti kaikessa, hän kuvailee nuorta ruunaa.
Ahonen kertoo suhtautuneensa Ancion kehitykseen pitkään maltillisesti. Hänen mukaansa nuoresta hevosesta on vaikea tietää, millainen kilpahevonen siitä lopulta tulee, ennen kuin se joutuu vaativiin tehtäviin.
Tähän mennessä mieleenpainuvin hetki Ancion kanssa on ollut 3-vuotiaiden lämminveristen arvostetuimman ikäluokkakilpailun Kriteriumin voitto kotiradalla Teivossa. Tunne Ancion poikkeuksellisuudesta oli kuitenkin herännyt jo ennen sitä.
– Seppeleajo oli semmoinen ensimmäinen hetki minulle, että vitsi, että tämä on ihan oikeasti hyvä hevonen. Sitten Kriteriumissa totta kai haaveili ja ajatteli, että on ihan hyvä sauma, mutta kyllähän se oli ihan mieletön voitto, Ahonen muistelee.
Nyt edessä odottaa Suuren Suomalaisen Derbyn finaali. Ahonen ei vielä tunnusta jännittävänsä tulevaa kilpailua, mutta tietää tunteen muuttuvan lauantaina. Kun hän itse on hevosen kanssa tallialueella, jännitys pysyy loitolla. Katsomossa tilanne on toinen.
– Minua ei koskaan jännitä silloin, kun touhuan hevosen kanssa. Ennen kuin sitten juuri ennen lähtöä.
Lauantain kilpailuun liittyy erityinen lataus, sillä Derbyn voi voittaa vain kerran, ja siihen on Ancion kanssa tähdätty koko kausi. Ancio kuuluu voittajaehdokkaisiin, mutta Derbyssä onnistuminen vaatii paljon.
– Koko kausi on oikeastaan menty vain ja ainoastaan tätä kohti. Meillä on ollut yksi tähtäin ja se on Derby. Totta kai meillä on yksi niistä, joka voi sen voittaa. Olisihan se ihan käsittämättömän hienoa. Lähdetään Vermoon toiveikkaana, mutta jalat maassa, Ahonen sanoo.